Tämä kirja jaksoi kyllä yllättää moneen kertaan! Aina kun luulin olevani selvillä kaikista hahmoista ja heidän ajatuksistaan, niin joku paljastuikin aivan erilaiseksi kuin olin luullut. Se piti kyllä hereillä, se täytyy sanoa. Muutenkin tämä kirja pysyi mielenkiintoisena loppuun asti, eikä sitä voi sanoa tylsäksi. Koko ajan tapahtui jotain.
Loppu oli varsin ahdistava, eikä suoranaisesti luonut ruusuista tai valoisaa kuvaa maailmasta. Kirjan mukaan vahvinkin mieli taipuu, ja muiden ajatuksiakin pystyy hallitsemaan. Se on masentava ajatus, mutta toivottavasti se ei ikinä muutu todeksi!
Kokonaisuudessaan pidin Orwellin kirjasta varsin paljon. Se sai ajattelemaan muutamia asioita uudelta kantilta, mutta oli samalla juonellisena kirjana tarpeeksi kiinnostava, ettei se jäänyt vain pohdiskelevaksi uhkakuvaksi tulevaisuudesta. Klassikkona ja siksi yleissivistävänä kirjana sitä voi suositella jokaiselle. Ja voisi sitä miettiä myös Big Brotheria katsoessa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Juu, mäkin muuten ajattelin siitä Julian ja Winstonin suhteesta tai pikemminkin Julian ns. rakkaudesta. Mut kaipa se oli tavallaan uhkakuva siitä, miten pinnallisiksi ihmiset voi muuttua kun ei saa mitään omia ajatuksiakaan olla.. ja että siinä nimenomaan oli vanhan koulukunnan ihminen, Winston ja uuden koulukunnan edustaja Julia..
VastaaPoistaJoo, mä olin ihan varma että ne tappaa ne ihmiset, mut se oliki pikkasen syvällisempi tarkotus. Puolue varmistaa, että varmasti on kännytetty ajatuksen tasolla, ennen ku niin tapahtuu. Ja välillä mietein tätä meijän ajan BB:tä, että ei kyllä oo oikee yhtäläisyyksiä, muute ku se että ollaan ulkomaailmasta täysin tietämättömiä, mutta muutenhan se perustuu ihan viihtelle, joten niitä ei oikein voi verrata.
Mä kyllä tykästysin tähän teokseen, se oli jotenki tosi syvällinen ja silti tosi helppo lukee ja aito, omanlaisensa tarina. Erityisesti muhun jäi elämään se: -Kuinka monta sormea näet? -Neljä.