Tässä päästiin jo itse asiaan, kun ensin oli pohjustettu perusteellisesti lähtökohdat ja muut. Olin yllättynyt O'Brienin roolista, että se oli niin iso ja vaikuttava. Samaten olin yllättynyt siitä papparaisesta joka paljastu ajatuspoliisiksi.
Kaiken kaikkiaan nyt aletaan päästä kohti sanomaa ja mielenkiinnolla odotan miten tarina päättyy, vai päättyykö se ollenkaan.
Hieman oli raskasta luettavaaa sen kirjan tekstiosuudet siellä. Edelleen on suuret odotukset ja osittain ne on täyttyny jo niiden ylitsekin. Enkä halua spekuloidakaan sen enempää, se on mitä se on ja sillä sipuli. Ehkä sitä spekulointia ja puimista tulee sitten enemmän jahka tarina on päättynyt.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Toisessa osassa tämä kirja todellakin parani mielestäni rutkasti! Kaipailin juonta, ja sitä todellakin sain! Tapahtumat lähtivät vyörymään melkein jopa liian nopeasti minun makuuni (vaikka ei kai tämän kuulukaan olla romanttinen kirja...), mutta joka tapauksessa ne lisäsivät mielenkiintoani kovasti.
VastaaPoistaTäytyy sanoa, etten jotenkin pidä Juliasta. En voi olla ajattelematta, että hänen ja Winstonin rakkaus on paljolti olosuhteiden sanelemaa, eikä toteutuisi "normaaleissa" oloissa. Hehän eivät edes ajattele yhtään samalla tavalla! Ja mitä Julia edes tiesi Winstonista, kun ensi kerran antoi tälle sen viestin? Lisäksi Julian ottaminen mukaan Veljeskuntaan tuntui melkein virheeltä, koska tätä ei selvästi koko juttu edes kiinnosta.
Se, että romaaniin, tavallisen kerronnan sekaan, oli otettu pitkiä pätkiä Kirjasta, tuntui minusta todella oudolta ratkaisulta. Ne keskeyttivät kaikki tapahtumat pitkäksi aikaa, mikä sai osuuden tuntumaan tylsältä, kun oli juuri tottunut kirjan nopeaan tempoon, vaikka muuten Kirjan jutut olivatkin melko mielenkiintoisia. Aluksi minulle tuli jopa sellainen olo, että Orwell halusi vain alleviivata kirjan sanomaa ja selittää kaikki varoitukset mahdollisimman selvästi. Kävipä mielessä sekin, että Kirjan (tai otteita siitä) olisi voinut laittaa liitteeksi kirjan loppuun, aivan kuten sen uudiskieli-jutun.
Toisaalta, nyt Kirja vei lukijan pitkäksi aikaa pois romaanin nykyhetkestä, mikä loi vähän epämukavan (mutta tarkoituksenmukaisesti niin) tunteen siitä, ettei tiennyt mitä maailmassa oli sillä aikaa tapahtunut. Tämä ainakin omalla kohdallani lisäsi osan lopun jännitystä, ja yllätyinkin aika lailla kun kävi ilmi että Charrington olikin ajatuspoliisin edustaja.