Huhhuh, ja näin on sitten kahlattu Shelleyn Frankenstein läpi. Vaikka tuon kirjan pystyisikin lukemaan yhteen putkeen parissa päivässä, tuntuu siltä, että tuo muutamien viikkojen lukuaika oli hyväksi. Asiat ovat erilaisia, kun perspektiivi ei ole sama.
En oikein osaa sanoa, että millainen fiilis tuosta Frankensteinista nyt sitten jäi. Ymmärrän kyllä, miksi se on jäänyt pinnalla aikojen saatossa ja sitä pidetään lähes klassikkona, mutta jokin vaivaa silti.
En pahemmin pitänyt tohtori Frankensteinin itsesäälistä, inhoan ylipäänsä ihmisiä, jotka eivät osaa tehdä muuta kuin valittaa kohtaloaan. Olihan Frankensteinilla sinällään oikeus jokaiseen valitukseen, mutta silti. En siis suuremmin lämmennyt kyseiselle herralle.
Teos ei mielestäni ollut huono, se nimittäin oli mielenkiintoinen kertomus. Tarkoituksena todennäköisesti on ollut herättää ajatuksia ihmisissä ja saada lukijat miettimään, että perustuuko kaikki vain ulkonäköön. Tällainen kritiikki toimii varmasti nykyaikanakin.
Suosittelen teosta lämpimästi, kyllä se arvostuksensa ansaitsee.
tiistai 24. helmikuuta 2009
Kaikki loppuu aikanaan (Frankenstein, osa 3)
Hirviön pyyntö ei yllättänyt, se oli itseasiassa varsin inhimillinen. Toisaalta ymmärrän hyvin myös tohtori Frankensteinin suhtautumisen pyyntöön ja myöhemmän kieltäytymisen. Vaikka Hirviö lupaisikin jotain, ei se tarkoita, että hänen toiveensa toimisi samalla tavalla. Nyt ne, jotka haluavat tietää toiveen, lukevat pienen präntin: Hirviö toivoo itselleen naispuolista toveria.
Hirviöllä on yllättävän paljon inhimillisiä piirteitä, vaikka tokihan se toisaalta on ymmärrettävää, onhan hänet luotu ihmisten osista. Silti tuo pyyntö jaksoi yllättää. Lisäksi, jos hän oli niin kykeneväinen inhimillisyyteen, miksi kiristää Frankensteinia? Se on osoitus inhimillisyyden huonoista puolista, vaikka Hirviö halusikin olla ystävällinen ja kokea myötätuntoa. Hänen kiristyksensä ei ainakaan edistänyt ihmisten myötätuntoa.
Koska yleensä puhun pitkälti Hirviöstä, ajattelin, että voisin välillä puhua itse tohtorista ja muista henkilöistä.
Frankenstein on erikoinen mies. Hän tunsi aluksi kauheata viehtymystä salatieteisiin, kun nyt ei voi edes sietää niitä. Hän ei halua vahingoittaa ketään ja silti hänen takiaan kuolee muutamia ihmisiä. Hän halusi nähdä työnsä lopputuloksen, mutta ei halua katsella sitä. Hän tuntee järjettömästi syyllisyyttä, vaikka ei todellisuudessa tehnytkään yhtään mitään. Olen kyllä iloinen siitä, että hän naikin tyttönsä, vaikka pelkäsikin tämän puolesta. Hänenkin osakseen kuuluisi jotain hyvää. Jälkeenpäin ajateltuna en tosin tiedä, oliko se riski sen arvoinen.
Vaikka muut Frankensteinin henkilöt tuntuvatkin varsin toissijaisilta, he eivät sitä ole. Frankenstein välittää heistä suuresti ja haluaisi pitää nämä turvassa: kaikkia ei vain voi pelastaa. Onhan se julmaa, mutta valitettavasti totta. Luulen, että Shelley loi hahmot, jotta lukijat voisivat uskoa myös tohtorin hyvyyteen ja että nämä henkilöt tekisivät tohtorista inhimillisemmän. Muuten hän olisi ollut vain tutkija, joka johdattaa itsensä tuhoon.
Frankensteinin loppuratkaisu oli odotettavissa, vaikkakin surullinen. En toivonut kohtaloita kenellekään, mutta kaikki loppuu aikanaan.
Hirviö osoitti jälleen kerran olevansa inhimillinen, sillä hän katui tekojaan ennen teoksen loppua. Ehkä hänen osuutensa oli oikeutettu, ehkä ei, vaikea sanoa.
Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että herra Walton, jonka kirjeet aloittavat ja lopettavat tarinan, on hieman irtonainen hahmo, mutta hän tiivistää kaiken osuvasti. Vaikea siis sanoa, että olisiko tarina kovinkin erilainen, jos herra Walton puuttuisi.
Hirviöllä on yllättävän paljon inhimillisiä piirteitä, vaikka tokihan se toisaalta on ymmärrettävää, onhan hänet luotu ihmisten osista. Silti tuo pyyntö jaksoi yllättää. Lisäksi, jos hän oli niin kykeneväinen inhimillisyyteen, miksi kiristää Frankensteinia? Se on osoitus inhimillisyyden huonoista puolista, vaikka Hirviö halusikin olla ystävällinen ja kokea myötätuntoa. Hänen kiristyksensä ei ainakaan edistänyt ihmisten myötätuntoa.
Koska yleensä puhun pitkälti Hirviöstä, ajattelin, että voisin välillä puhua itse tohtorista ja muista henkilöistä.
Frankenstein on erikoinen mies. Hän tunsi aluksi kauheata viehtymystä salatieteisiin, kun nyt ei voi edes sietää niitä. Hän ei halua vahingoittaa ketään ja silti hänen takiaan kuolee muutamia ihmisiä. Hän halusi nähdä työnsä lopputuloksen, mutta ei halua katsella sitä. Hän tuntee järjettömästi syyllisyyttä, vaikka ei todellisuudessa tehnytkään yhtään mitään. Olen kyllä iloinen siitä, että hän naikin tyttönsä, vaikka pelkäsikin tämän puolesta. Hänenkin osakseen kuuluisi jotain hyvää. Jälkeenpäin ajateltuna en tosin tiedä, oliko se riski sen arvoinen.
Vaikka muut Frankensteinin henkilöt tuntuvatkin varsin toissijaisilta, he eivät sitä ole. Frankenstein välittää heistä suuresti ja haluaisi pitää nämä turvassa: kaikkia ei vain voi pelastaa. Onhan se julmaa, mutta valitettavasti totta. Luulen, että Shelley loi hahmot, jotta lukijat voisivat uskoa myös tohtorin hyvyyteen ja että nämä henkilöt tekisivät tohtorista inhimillisemmän. Muuten hän olisi ollut vain tutkija, joka johdattaa itsensä tuhoon.
Frankensteinin loppuratkaisu oli odotettavissa, vaikkakin surullinen. En toivonut kohtaloita kenellekään, mutta kaikki loppuu aikanaan.
Hirviö osoitti jälleen kerran olevansa inhimillinen, sillä hän katui tekojaan ennen teoksen loppua. Ehkä hänen osuutensa oli oikeutettu, ehkä ei, vaikea sanoa.
Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että herra Walton, jonka kirjeet aloittavat ja lopettavat tarinan, on hieman irtonainen hahmo, mutta hän tiivistää kaiken osuvasti. Vaikea siis sanoa, että olisiko tarina kovinkin erilainen, jos herra Walton puuttuisi.
maanantai 9. helmikuuta 2009
Muutos (Frankenstein, osa 2)
Sunnuntaina oli Frankensteinin toisen osan määräpäivä, joten nyt on taas aika aloittaa tulkinta.
Täytyy sanoa, että Shelley käyttää runsaasti aikaa henkilöiden tunteiden kuvaamiseen. Hän näkee vaivaa, jotta jokaisen tunteet tulisi käsiteltyä. Hän myös haluaa näyttää, miten henkilöt ilmaisisivat tunteita eivätkä jäisi etäisiksi. Välillä tosin Shelleyn tapa on lähes liioitteleva, mutta toisaalta se on aikakaudelleen tyypillinen.
Frankensteinin hirviöstä saa paremman käsityksen toisen osan luvuissa. Hirviö kun itse tulee Frankensteinin luo ja haluaa kertoa tarinansa luoden samalla ehtoaan. Hirviön ehto ei kuitenkaan sisältynyt vielä tähän osaan, joten jätän sen mainitsematta, vaikka itse kurkistinkin hieman eteenpäin.
Kun Hirviö tuli nyt aluksi kunnolla esille ja esitti vaatimuksiin, hän tuntui melko iljettävältä ja oli vaikea uskoa, että hän olisi oikeasti halunnut tehdä vain pahaa: luotiinhan hänet sentään ihmisen osista. Mutta kun hän kertoi tarinansa, syy oli ymmärrettävä. Pidin Hirviön tarinaa suloisena ja säälin häntä jälleen enemmän. Tosin sääli väheni Hirviön tarinan loppua kohden.
Ihmetystä herätti kuitenkin se, että Hirviö ei antanut itselleen nimeä, vaikka oppi, että ihmiset kutsuvat toisiaan nimillä. Hän ei kuitenkaan miettinyt, millainen nimi kuvaisi häntä. Jotenkin tämä tuntui hämmästyttävältä, sillä Hirviö oppi kuitenkin tunnistamaan inhimilliset tunteet ja tavat sekä kielen.
Tohtori Frankensteinin ja hänen perheensä kohtalo taas ei hätkäyttänyt. Odotinkin jo itseasiassa mielenkiinnolla jotakin dramaattista, johon Hirviö liittyisi. En tosin olettanut, että jokin toinen henkilö liittyisi tuohon draamaan niin vahvasti. Näin kuitenkin kävi.
Nyt odottelen sitten mielenkiinnolla tarinan päätöstä ja sitä, suostuuko tohtori Victor Frankenstein Hirviönsä vaatimuksiin vai valitseeko julman elämän ja Hirviönsä aiheuttaman tuhon.
Täytyy sanoa, että Shelley käyttää runsaasti aikaa henkilöiden tunteiden kuvaamiseen. Hän näkee vaivaa, jotta jokaisen tunteet tulisi käsiteltyä. Hän myös haluaa näyttää, miten henkilöt ilmaisisivat tunteita eivätkä jäisi etäisiksi. Välillä tosin Shelleyn tapa on lähes liioitteleva, mutta toisaalta se on aikakaudelleen tyypillinen.
Frankensteinin hirviöstä saa paremman käsityksen toisen osan luvuissa. Hirviö kun itse tulee Frankensteinin luo ja haluaa kertoa tarinansa luoden samalla ehtoaan. Hirviön ehto ei kuitenkaan sisältynyt vielä tähän osaan, joten jätän sen mainitsematta, vaikka itse kurkistinkin hieman eteenpäin.
Kun Hirviö tuli nyt aluksi kunnolla esille ja esitti vaatimuksiin, hän tuntui melko iljettävältä ja oli vaikea uskoa, että hän olisi oikeasti halunnut tehdä vain pahaa: luotiinhan hänet sentään ihmisen osista. Mutta kun hän kertoi tarinansa, syy oli ymmärrettävä. Pidin Hirviön tarinaa suloisena ja säälin häntä jälleen enemmän. Tosin sääli väheni Hirviön tarinan loppua kohden.
Ihmetystä herätti kuitenkin se, että Hirviö ei antanut itselleen nimeä, vaikka oppi, että ihmiset kutsuvat toisiaan nimillä. Hän ei kuitenkaan miettinyt, millainen nimi kuvaisi häntä. Jotenkin tämä tuntui hämmästyttävältä, sillä Hirviö oppi kuitenkin tunnistamaan inhimilliset tunteet ja tavat sekä kielen.
Tohtori Frankensteinin ja hänen perheensä kohtalo taas ei hätkäyttänyt. Odotinkin jo itseasiassa mielenkiinnolla jotakin dramaattista, johon Hirviö liittyisi. En tosin olettanut, että jokin toinen henkilö liittyisi tuohon draamaan niin vahvasti. Näin kuitenkin kävi.
Nyt odottelen sitten mielenkiinnolla tarinan päätöstä ja sitä, suostuuko tohtori Victor Frankenstein Hirviönsä vaatimuksiin vai valitseeko julman elämän ja Hirviönsä aiheuttaman tuhon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)