No, nyt se on luettu.. Paljon tuli ajatuksia, ensinnäkin, mussakin taitaa olla vikaa, kun en tuota nähnyt kovin humoristisena, mutta ehkä se oli sitä "mustaa huumoria" jota en oo koskaan oppinu tuntemaan..?
Joo, mä luin sitä niinkuin jotain dekkaria, pohtisin, että miten tämä oikein päättyy ja täytyy sanoa, että oli niin ennalta-arvattava etten osannut sitä edes ennakoida. Ajattelin, että se tyttö, Emma, oli vuorenvarmasti valehtelija ja kieroilija ja että sen tarkotuksena oli saattaa se Flip johonkin ihme koukeroon niin että ne kyläläiset saa sen kiinni jostain ja ne voi uhrata sen tai jotain. Mutta se Emma olikin ihan tosissaan lähdössä sieltä sen Flipin kanssa (oliko se Flip vai Filip?). Myöskin vähän avonaiseksi jäi, että mikä tässä nyt oli pointtina? Ja lopulta olin jo niin sekaisin, että mitä sukua ketä kellekin on ja kuka puhuu totta ja kuka valehtelee ja toisaalta mietin, miten tuollaisia ihmisiä voi olla, ruoskia toinen hengiltä yms..
Ei kyllä innostanut tämä kirja lukemaan muita Brinkin teoksia, mutta toisaalta puhutaan, että tämä oli enemmänkin poikkeus hänen aikaisemmista aiheistaan että ehkä se alentaa rimaa tarttua niihin muihinkin sitten. Mene ja tiedä, ehkä menen, ehkä en. Kuitenkin loppujen lopuksi, kaikkea maan ja taivaan väliltä. En osaa sanoa pidinkö vaiko en. Se oli aika erikoinen. Erikoinen verrattuna siihen mitä tänä päivänä eteen tulee. En oikein osaa edes kategorisoida, koska se ei niin kauhean "kauno" kirjallinen ollut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Luettuani kirjan loppuun olen melko varma, että tämä on todellakin apartheidin kritisointia. Muuta uutta en saanut irti; loppu oli häiriintyneellä tavalla mielenkiintoinen, mutta ei tätä kirjaa osaa liiallisen mielikuvituksellisuuden takia pitää mitenkään hirveän merkityksellisenä.
VastaaPoistaToki huumoria oli, mutta se oli enemmänkin sarkastista kuin sellaista, minkä on tarkoitus naurattaa. Valkoihoisten kritisointi oli todellakin hyvin syvää. Samalla se toi esille rotusorron järjettömyyden.
En ymmärrä, miten se neljä tissiä -jupakka liittyi kirjan sanomaan. En ymmärrä sen sanomaa. Ehkä se olikin vain taas yksi houre muiden joukossa? Flipin rakas, Emma, oli hyvin monimutkainen hahmo. Ei voinut tietää, tulisiko uskoa kyläläisiä vai häntä. Loppujen lopuksi tuli kuitenkin selväksi, että Emma ei valehdellut.
Oma mielipiteeni kirjasta ei suuremmin muuttunut toisen puoliskon aikana. Edelleen olin melko sekaisin kaikissa sukulaisuussuhteissa ja kaikissa eri tarinoissa ja edelleen se oli aika outo. (Ja siitä neljä tissiä -jutusta olisin minäkin odottanut jotain konkreettisempaa selitystä. Houre kuvaa sitä aika hyvin. Tämä kirja tuntui todellakin olla melkein täynnä houreita.)
VastaaPoistaKuitenkin yksi teema, jonka kirjasta löysin oli nimenomaan tarinat. (Vaikka apartheidin kritisointia näin kyllä myös vähän.) Tämä kohta kiteyttää suunnilleen sen mitä tästä kirjasta sain irti:
"Tarinoiden valheilla – kaikilla valheilla, kaikilla tarinoilla – me muovaamme itseämme, kuten ensimmäinen ihminen muovattiin maan tomusta. Se on meidän ensimmäinen ja perimmäinen tomumme. Kuka tietää, jos me ymmärtäisimme mitä meille tapahtuu, niin ehkä emme olisi tarvinneet tarinoita laisinkaan. Me sepitämme itsellemme eilisiä, joiden kanssa jaksamme elää, jotka tekevät tulevaisuuden mahdolliseksi, --"
Lopussa kirjasta tuli minusta yllättävänkin romanttinen, eikä se minusta edes sopinut siihen.En edes odottanut Flipin ja Emman välille mitään romanttista suhdetta. (Niin ja muuten, eikö Flip olisi muka silloin, kun he rakastelivat, huomannut että Emmalla oli vain kaksi tissiä?)
Viimeinen lause sulki ympyrän, joko mukavasti, karmivasti tai ärsyttävästi. Itselle ainakin jäi siitä vain entistä enemmän sellainen tunne, ettei kirja loppujen lopuksi vastannut juuri mihinkään kysymyksiin, vaan oli vain yhtä houretta, josta ei ottanut selvää.
Jälleen kerran kuljen varsin samoilla linjoilla kuin muutkin.
VastaaPoistaKirjan loppupuoli ei avannut teoksen syvyyttä kauheasti lisää. Kyllä, valkoisia kritisoitiin samoin apartheidia (mikä on mielestäni ihan hyväkin asia), mutta oliko siinä todellakin kaikki?
Kuten Miss Foxy mainitsi, neljä tissiä -jupakka oli varsin irtonainen ja sisällöllisesti olematon.
Jos jotain pitäisi hahmoista mainita, niin voisin todeta sen, että aloin pitää Emmasta teoksen loppuvaiheilla. Hän ei ollut miltä näytti ja oiva osoitus siitä, että pelkästään se, että joku on joskus maininnut toisen valehtelevan, riittää leimaamaan koko loppuelämäksi.
Mutta Pirunlaakso ei kyllä innostanut lukemaan enempää Brinkiä. Ehkä pitäisi kokeilla jotain muuta?
Palailenpas nyt asiaan, kun olen miettinyt asiat paremmin läpi.
VastaaPoistaTosiaan, ehkä Brinkin muut teokset antaisivat paremman kuvan kirjailijasta. Tämä teos kun oli vain houretta ja pikkusievää kritisointia, ei mitenkään ihmeellisen hyvä teos.
Olihan se mukaansatempaava, mutta se ei oikeastaan saanut pohtimaan mitään. Parempiakin teoksia olen lukenut runsaasti. Kuitenkin kirja oli sinällään melkoisen viihdyttävä, vaikka siihen kaipaisikin jotain oikeaa sanomaa.
Ehkä se oli hieman huono valinta lukupiirikirjaksi, koska siitä ei saanut oikein mitään irti. Ei herättänyt ajatuksia ainakaan minussa; ei mitään sellaista, mistä tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin.
Odotin tältä kirjalta jotain suurempaa, olihan edesmennyt äidinkielenopettajamme sitä suuresti suositellut ja hän oli hyvin sivistynyt. Ehkä tässä kirjassa on jokin jippo, jota minun silmäni ei erota. Kirjasta vain puuttui se jokin, mikä saa minut miettimään.
Lopetuksesta puheenollen se oli hyvin kulunut tyylikikka. En pitänyt siitä lainkaan. Ai, että näinkös tämä loppuikin? - se oli ajatus, joka nousi pintaan yhtä aikaa ärtymyksen ja tylsistymisen kanssa. Tuntuu, ettei kirjoittaja itsekään osannut kirjoittaa itseään ulos juonestaan.
Nautin kirjoista, joissa asiat loppujen lopuksi selviävät. Toisaalta myös kirjat, joissa loppu jää avoimeksi, kiehtovat. Tässä tarina jätettiin kuitenkin tökerösti kesken.
Hahmot olivat kirjan paras puoli. He olivat monipuolisia, mutta ei heistä oikein muuta voi sanoa. Jotkut jäivät hyvin pintapuolisiksi ja tällaisia "puolihahmoja" oli aivan liikaa tarinan merkittävyyden kannalta. Mitä mooi-Janna toi juoneen? Yhden tarinan lisää?
Ehkä kirjaa pitäisi lukea tarkemmin ja osata poimia sieltä olennaiset asiat ja koostaa niistä kirjan merkitys. Kovasti tätä oli hehkutettu, mutta onko vika kirjoittajassa vai lukijassa, jos tarinaa ei saa kasaan? Kuitenkin tätäkin olen pähkäillyt melko paljon.
Ehkä kirjailija nauraa nyt räkäisesti jossain, kun sai meidät hämmennyksiin. Kirja olisi ollut ehkä paljon parempi ilman kaikkea ylimääräistä sekoilua - merkitys olisi voinut aueta paremmin. Toisaalta voi olla, että kirja oli enemmänkin lowbrow -kirjallisuutta.
Eräs mahdollisuus on myös se, että olen vain turhan innokas pistämään asioita kategorioihin ja järjestykseen ymmärtääkseni niitä. Taidanpa luovuttaa tältä erää tämän kirjan suhteen.
Ymmärrän hyvin Miss Foxyn tunteita ja mietteitä. Jos ei tiedä tai ymmärrä kirjan tarkoitusta ja merkitystä, se saa lukijan helposti hämmennyksiin. Sitten sitä alkaa pohtimaan liikaa, ja lopulta on vain entistä enemmän hämmentynyt. Minusta tämä ei voi olla universaalisti hyvän kirjan piirre. Jos vain osa lukijoista edes tajuaa mitä kirja halusi sanoa, se ei ole voinut sanoa sitä kovinkaan hyvin.
VastaaPoistaToinen, mitä olen pohtinut, on kulttuuriero. Luin nimittäin yhden eteläafrikkalaisen kirjoittaman arvostelun, jossa kirjaa ylistettiin maasta taivaisiin. Samassa arvostelussa otettiin esille myös se, ettei ei-eteläafrikkalainen lukija voi mitennkään tajuta kaikkia kirjan hienouksia. Ehkä tässä olikin joku kulttuurimuuri välissä?